Nyt se on sitten tehty. Kokeilin vaalikonetta. Mitähän seuraavaksi? Parsakaalia? Sauvakävelyä?

Vastailin kysymyksiin rehellisesti, punnitsin pitkään eri vaihtoehtoja ja mietin tarkkaan mitä vastaan. Aikaa meni yli puoli tuntia! Tulosten mukaan minun pitäisi äänestää ehdokasta jota inhoan. Itseasiassa jo lapsuudesta asti. Koulussa söi aina lihapullat lautaseltani, veti korvistani ja haukkui siipimutteriksi. Yhden kerran näytti opettajalle paljasta takapuoltaankin. Liiankin useasti  olen joutunut seuraamaan hänen ala-arvoisia (ja -tyylisiä) mielipiteitään lehdistä, yhdestäkään asiasta en ole vielä hänen kanssaan ollut samaa mieltä. Tästä asiasta kirjoitin joskus jopa yleisönosastollekkin nimimerkillä ”yksi monien puolesta”.

Päätin vastailla kysymyksiin uudelleen. Tällä kertaa mietin vastaukset niin, että ne olisivat päinvastaiset kuin edellämainitulla lättähatulla. Tulokset: sama mies kärkipäässä, viiden parhaan joukossa, toinen inhokkini (vanha naapuri) tällä kertaa kärjessä. Ehdokas jota alunperin ajattelin äänestää oli vasta kahdeksantena.

Kertaus on opintojen äiti, kolmas kerta toden sanoo ja mitä näitä nyt on. Uudet vastaukset samoihin kysymyksiin. Nyt vastailin samalla tavoin kuin ajattelin suosikkini vastaavan. Suosikkini tuli kolmanneksi! Se riitti minulle. Valinta oli ilmiselvä.

On tämä nykyaika ihmeellistä, mistä ne tietävät ketä kukin haluaa äänestää. Ajatustenlukijat! Alan tästä lähin käyttää foliohattua ollessani tietokoneeni ääressä.