Sateisena toukokuun päivänä Kukon terassilla minulta kysyttiin kiinnostuksestani politiikkaan. Vastaukseni oli kielteinen. Kysymysten konekivääri ampui uudelleen minua kohti: ”Oletko äänestänyt useasti?”. Jälleen sain antaa palan negatiivisuuttani takaisin: ”En”. Ruohonleikkurin alle jääneen hamsterin näköisen kampauksen (ja muunkin olemuksen) omaava mieshenkilö jatkoi taas tulitustaan: ”kuka on Suomen puolustusministeri?”. Pinnani alkoi pikkuhiljaa näyttämään kiristymisen merkkejä, rauhallinen, joskin sateinen aamupäiväni terassilla keskeytetään järjettömillä kysymyksillä. Ylipäätään kuinka tuo ihmiskuntaan etäisesti kuuluva nilviäinen viitsii istua sateisella ravitsemusliikkeen terassilla ja kysellä järjettömiä. Sota loppui jo 1945, mitä väliä sillä nyt enää on. ”En”, vastasin.

Tällaisella ”työhaastattelulla” päädyin kiusaksenne kirjoittamaan ”politiikkaa”. Tarkoituksena on kuulemma saada juuri minun kaltaisiani ihmisiä kiinnostumaan politiikasta. Mahdoton ajatus. Kuitenkin kaikessa Äiti Ammamaisessa hyvyydessäni lupasin yrittää (toki myös ravintolan piikki oli koko illan hyvinkin ”Terävänä”). ”Tässä olen, enkä muuta voi” ja tarkoitus on kulkea käsi kädessä teidän muiden kiinnostumattomien ihmisten kanssa läpi tämän tulevan eduskuntavaaliruljanssin. Huhujen mukaan vaalit vietetään vuonna 2011 ja tarkoitus olisi valita taas kaksisataa ihmistä päättämään minunkin asioistani.
Mitähän tästäkin tulee? Onko Suomella edes puolustusministeriä? Miksi tuoppini ei ole puolityhjä eikä puolitäysi, vaan pelkästään tyhjä? Onkohan piikki vielä auki?