Aimon tylsät - BLOGI - Arkisto 2012

Musta Mannerheim (17.09.2012)

Taas koitti se aika jolloin kirjallista panostustani suomen poliittiseen ilmapiiriin blogini muodossa tarvittiin. Arvon sivustonpitäjät tulivat pihalleni häiriköimään ja lopettamaan kesä, syys ja talvilomani. Kevätlomani pidin jo viime viikolla. Uskoisin kuitenkin etten työttömänä voi pitää lomaa koska se todennäköisesti pidätettäisiin päivärahoistani. Olin kuitenkin pitämässä hetken taukoa työnhaustani. Enkä olisi halunnut olla tavoitettavissa.

Sivuston pitäjät kuitenkin tulivat mailleni ja sain heiltä vanhan tutun lahjan: A4-lehtiön ja Osuuskaupan mainoskynän sekä myös mäyräkoiran. Tosin tässä tapauksessa kuvaavampi nimi mäyräkoiralle voisi olla karhukoira. Pakottivat töihin. Lomalla! Mitähän verottaja sekä työvomatoimisto (nyk. Työ- ja elinkeinotoimisto) tästä tuumaa...tai euroopan ihmisoikeustuomioistuin.

Minuakin pyydettiin aikoinaan kunnallisvaaliehdokkaaksi. Jopa kaksi kertaa ja vielä eri puolueiden tahoilta. Todella eri. Toista puoluetta jopa äänestin tätä tapahtumaa ennen. Lopetin koska en voinut mitenkään äänestää puoluetta joka hyväksyisi minunlaiseni ehdokkaakseen. Samaa mieltä oli myös Groucho Marx. Hän oli kuitenkin edesmennyt labradorinnoutajani eikä näin ollen omannut äänioikeutta.

Vuonna 2010 Amerikan Tenneseessä, Tracy Cityssä voitti kuollut mies pormestarinvaalit. Tämä johtui osaksi siitä ettei hänen kilpakumppaniansa haluttu missään nimessä tähän tehtävään. Monesti olen miettinyt samaa asiaa. Vanhassa vara parempi. Tai vaara pienempi.

Nyt on aanelonen täynnä samoin kuin rakkoni, karhukoira teki tehtävänsä. Käyn ulkona tyhjentämässä pulloon ja lähetän verottajalle. Ikäänkuin veron muodossa. Toisen pullon taidan muuten vain lähettää Kelaan. Tai naapurille. Salaiselta vihailijalta.

...Ai niin, otsikko oli Musta Mannerheim. No, eiköhän siitä ole jo kirjoitettu aivan tarpeeksi muualla...