Aimon tylsät - BLOGI - Arkisto Joulu 2010

Operaatio Torkkupeitto (23.11.2010)

 

Mainitkaa viisi työpaikkaa jossa tarvitaan torkkupeittoa? neljä työpaikkaa? kolme? kaksi? yksi? Bingo! Kansanedustaja.

Kaikkihan jo tietävät, että kansanedustajille ostettiin uudet torkkupeitot. Yhden torkkupeiton hinta oli 127 euroa. Eduskunnan torkkupeittojen korkeaa hintaa perusteltiin rakennustaiteellisin syin. Torkkupeiton värin ja materiaalin pitää olla sisustusarkkitehdin mukaan juuri oikea sopiakseen sisustukseen. Hartaasti toivon, että sisustus tässä tapauksessa tarkoittaa pelkästään työhuoneita, eikä ulotu istuntosaliin. Vaikkakin monta kertaa on julkaistu kuvia kansanedustajista nukkumassa täysistunnon aikana. Tosin ei vielä kertaakaan peitto päällä.

 Itse otin omaan torkkupeittokohuuni varaslähdön jo viime syksynä Haaparannassa, josta ostin ko. kohuvälineen suuresta (tosin ruotsalaisomisteisesta) kauppakompleksista hintaan 1,50. Halpaa hintaa perustelen sillä, että olen vain alan harrastelija, enkä ostanut peittoani ns. ammattikäyttöön.

Kaiken kaikkiaan "operaatio torkkupeitto" oli taas kerran loistava harhautus, jolla saatiin kansalaisten huomio pois olennaisesta eli kansanedustajien palkankorotuksesta nousseesta kohusta joka haudattiin täydellisesti torkkupeiton alle. Täydelliseksi harhautuksen olisi tehnyt vielä torkkupeitoista luopuminen kansakunnan yleiseen etuun vedoten. Torkkupeitot olisi voinut lahjoittaa vaikka asunnottomille ja niiden avulla jopa 3 % suomen asunnottomista saisi nyt ottaa kirpeässä pakkassäässä makoisat päivätorkut. Iltapäivälehden otsikkokuvassa pääministeri olisi peitellyt kadulla makaavaa asunnotonta designpeitolla ja asunnoton olisi hymyssä suin näyttänyt "peukkua" tapahtumalle ja ehkä jopa lausahtanut muutamia herkkiä kiitossanoja kyynel silmäkulmassaan...

Torkkupeiton alle haudatulla kansanedustajien palkankorotuksella Suomen kansa olisi ostanut 800 kyseessä olevaa torkkupeittoa joka kuukausi (eli 4 /edustaja / kk). Vuoden aikana kertyneellä torkkupeittovuorella olisi jo torkkupeitelty kaikki suomen asunnottomat. Olisi siinä ollut maailmalla ihmettelemistä. Koko Suomen kansa olisi ehkä saanut Nobelin rauhan palkinnon. Jopa Italian pääministeri Silvio Berlusconi olisi pyytänyt suomalaisilta anteeksi tahdittomia kulinaristisia kommenttejaan. Suomi olisi myös vihdoin julistettu ikuiseksi jääkiekon maailmanmestariksi ilman kisoja. Lahden dopingkohu olisi unohdettu ja Norjan hiihtojohto olisi myös esittänyt vilpittömän anteeksipyyntönsä suomalaisten hiihtäjien syyttelystä ja tunnustanut omien hiihtäjiensä käyttäneen dopingia jo 1920 -luvulta asti. Kurikan Ryhdin (!) Juha Mieto olisi julistettu jälkikäteen voittajaksi Lake Placidin 1980 15 kilometrin hiihdossa, Thomas Wassberg olisi saanut tyytyä hopeaan. Siitäs sait ruotsin poika!

Jäin vielä miettimään (Nobelin rauhan palkinnon kiitospuheen lisäksi) kansanedustajien palkankorotuksen etiikkaa. Yleisesti ottaen olen harvoin (=en koskaan) työskennellyt työpaikalla jossa työntekijät itse päättävät palkkapussinsa "rasvaprosentin". Ajatus kuitenkin kuulostaa hienolta ja kokeilemisen arvoiselta muillakin aloilla. Tosin suomalaisen nöyryyden vuoksi minimitulorajojen alapuolella elävien määrä saattaisi kasvaa räjähdysmäisesti...

Onko nukkuvien puolue sittenkin siirtynyt eduskuntaan? Seuraavaksi 300 euron uninallet?600 euron tyynyt? Miten voi hävitä 15 kilometrin hiihdossa sadasosasekunnilla?